lauantaina, joulukuuta 09, 2006

Rakas vaimoni

Tänään ollessani töissä, ymmärsin (taas kerran) kuinka rakas vaimoni mulle onkaan. En tiedä onko se heikkoutta mutta en tietäisi mitä tekisin ilman häntä. Alkoholisoituisin kuin aito oikea Suomalainen mies. Ostaisin ehkä Adidaksen verkkarit ja pullon kossua. Enivei. Päähäni pälkähti idea yllätyksestä.

Erica soitti mulle näkevänsä kaverinsa tänään. Hähää. Hyvät lähtökohdat. Ei kun pohtimaan mitä tekisi. Vauva rajoittaa aikalailla. Okei. Siis, pysytään kotona. Mitä kotona voi tehdä helposti.

Erica tykkää kukista. Päätin tehdä pienen jipon ja ostin 60 ruusua ja vaihdoin olkkarista kaikki kukat ruusukimppuihin. Tummanpunaisia ja valkoisia ruusuja. Tuli nättejä puskia. Piti vain käydä naapurista lainaamassa lisää pulloja kun kotoa ei löytynyt. Sillä matkalla sain myytyä keittön pöydän. jee.

Kukat toimivat somisteena illalle. Meillä on Menu:

-Alkupalaksi herätellään ruokahalua ananaksella, omenalohkoilla ja viinirypäleillä.
--Alkusalaattina on tomaatti-mozzarella salaatti, höystettynä Basilikalla, oliiviöljyllä ja mustapippurilla.
---Pääruokana Härän sisäfilettä ja sen kanssa jotain. APUA EN OLE VIELÄ KEKSINYT!
----Jälkiruoaksi Wanhan ajan vaniljajäätelöä, mansikkasosetta ja korsiteena tuoreita mansikkalohkoja.

Jälkiruoan kanssa maistellaan aitoa sampanjaa.

Erica varmaan kommentoi yllärin toimivuuden blogissaan ja ehkä täälläkin.

I am a silly man.

Ps. Pidetään peukkuja ettei Noa ole kauhean huonolla tuulella.

Pps. Alkossa on TODELLA huono valikoima sampanjaa pienemmissä pulloissa. Olisi ollut kiva ostaa kaksi lasillista dom perignonia muttei niin ei. piti tyytymän joko keltaiseen leskeen ja sitten tähän toiseen moet & chandon tms. Otin tätä toista. On sääli nimittäin ostaa isoa sampanjapulloa jos ei siitä meinaa jouda kuin lasilliset.

keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006

Hyvää päivää

Päästin vaimon tänään katsomaan koiraa. Sanoin että saat mennä katsomaan sitä.

No, salaa se oli ottanut mukaansa sitten koirankuljetuslaukun ja lähdin sitten ystäväni kanssa valokuvaamaan niin vaimo soittelikin kohta että mites on. Tehdäänkö päätös? taitaa pikkuinen muuttaa meille.

No oltiin me puhuttu tästä jo pidemmän aikaa mutta päätös tuli vähän ladon takaa.

Saanko esitellä IPPU. 12Vko vanha Chihuahuan pentu. Posted by Picasa