Tarinasi ole hyvä. Aivot nyrjähti kirjoittaessa.
Kylmä. Minulla on kylmä, en tunne varpaitani enkä sormiani. Sattuu. Päähän sattuu, jalkoihin sattuu, hengittäminen sattuu. Haluaisin huutaa kipuni pois mutta en pysty. Vuotaako minusta verta? En näe mitään vaikka avaan silmäni. On pimeää. Tunnustelen ympärilleni. Seinät ovat terästä ja lähellä minua. Ne hohkaavat kylmää. Täällä haisee pilaantunut liha, enhän se ole minä? Miksi olen täällä. On niin vaikea olla. Yritän tunnustella ovea, en mahdu nousemaan. Missä minä olen? Väsyttää. Suljen silmäni...
Herään.
Silmäni ovat teipatut kiinni. Minua pestään. Miksi ja kuka? Vesi on lämmintä. Oletan olevani hengissä. Kukaan ei pesisi kuollutta lämpimällä vedellä, se vain kiihdyttäisi hajoamista. Täällä tuoksuu hyvältä, steriililtä ja hajuvedeltä. Nainen pesee minua. Hänellä on suojakäsineet kädessä. Kosketus tuntuu hyvältä. Minua ei ole koskettu pitkään aikaan. En ainakaan muista sitä. En oikeastaan muista mitään. Kuka minä olen? Makaan lämpimällä tasolla. Tunnustelen sitä käsilläni. En pysty. Käsissäni on siteet. Väsyttää. Ei satu. Nukahdan.
Herään.
En tiedä kuinka kauan olen nukkunut. Siteet ovat poistetut käsistäni. Minut on puettu puuvillaiseen asusteeseen. Partani on ajeltu. On hiljaista. Vain vaimea rytminen ääni kantautuu jostain kaukaa. Pip, pip, pip, pip, pip, pip...
Ääni tulee lähemmäs, lähemmäs, se tulee kohti lujaa, kovenee kovenee, seinien läpi, murskaa, repii, raastaa. Kipu, se tuli takaisin, repii käsiäni, jalkojani, äänet tulee, itkua, huutoa, kiljumista. Herään. Avaan silmäni. Olen sairaalassa, käytävällä. Ympärilläni juoksee ihmisiä paniikissa. Päälläni sairaalan sininen asuste. Katselen ympärilleni. Kukaan ei huomaa minua. Kipu. Miksi minua sattuu käsiin niin paljon? nousen istualteni ja kohotan käteni. Minulla ei ole vasenta kämmentä. Kämmenen tilalla on vain ompeleet. Kuinka silti tunnen sormeni? Omituista, ajattelen. Oikea käteni, se on terästä, kyynärpäästä eteenpäin terästä. se piipittää, piipitys kuuluu myös pääni sisällä. Käsiäni sattuu. Vasen käteni on kanyloitu ranteesta. Tippaan on liitetty mahdollisuus lisätä morfiinia. Painan napista. Kipu loppuu. Kokonaan. Minun on hyvä olla. Teräksinen käteni toimii. Nousen seisomaan. Jalkani kantaa hyvin. Olo on hyvä. Johtunee morfiinista.
Pedin päässä roikkuu muovipussi. Vaatteeni ovat siellä. Vaihdan ne käytävällä. Riisuudun alasti. Kukaan ei tunnu välittävän. Puen päälleni. Vaatteeni ovat nuhrantuneet mutta parsittu kasaan. Paita on uusi. Samoin alusvaatteeni. Kuka tämän kaiken on tehnyt ja miksi. Missä olen?
Kävelen käytävää edemmäs ja tulen ulko-ovelle. Virkailija tiskin takana Hymyilee minulle ja nyökäyttää päätään. Tulen ulos. Minulla ei ole hajuakaan missä olen. Kaikkialla on likaista ja kylmää. Lehdet ovat tippuneet puista. Katselen ympärilleni. Lehtien alla olevassa kyltissä lukee Hôtel-Dieu. Hmm, ranskassako sitä ollaan, ajattelen. Edessäni on suurikokoinen patsas, joka näyttää rikkontuneen. Siltä puuttuu pää. Päätön mies lienee istunut tolpan nokassa jo tovin. Vasemmalla on nakkikioski. Mieleni tekee kahvia. Miehellä on valikoimissa croisantteja ja valmiskääröihin pakattuja leivonnaisia. Haluan croisantina ja kahvin.
Minä: Bonjour. Peux j'avoir un croissant et coffe avec du lait.
Säikähdän. Mitä?!? Puhun ranskaa? No näillä mennään sitten.
Myyjä ojentaa minulle Maitokahvin ja Croisantin.
Myyjä: Là vous allez. Il est libre pour vous, monsieur. J'ai un message pour vous. Svp attente
Ymmärrän ranskaa, joten odotan. Myyjä avasi luukun kojussaan ja meni portaat alas. Omituista. Sillä koju näyttäisi ole renkailla varustettu. Myyjä palasi hetken kuluttua paketin kanssa. Ojensi sen minulla ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Kävin päättömän miehen juurelle istumaan tarkoituksenani avata pakettini. Löysin pään. Siinä se tuijotti minua kivisillä silmillään. Paketti oli painava. MItäköhän se sisälsi. Avasin sen. sisällä oli reppu. Samassa sisälläni repi tuska, pitkin käsiäni ja jalkojani, viiltoja, jyskytystä repivää kipua. Morfiin vaikutus lienee loppumassa. En tiedä miksi, mutta avasin repun silti. Päälimmäisenä oli auto-injektorityyppinen ruisku mihin oli kirjoitettu suurella utilisation immédiatement. Tein työtä käskettyä ja iskin piikin reiteeni. Pienen sihahduksen saattelemana kaikki tuskani katosi kuin viileä aalto olisi vienyt ne pois. Laatikossa oli kirje ja reppu. Nostin repun ja kirjeen pois ja heitin laatikon irtopään päälle, ettei se jatkaisi tuijottamistani, se oli häiritsevää.
Avasin kirjeen!
Hyvä Jean
Lukiessasi tätä kirjettä, taaksesi tulee nainen.
Älä missään nimessä käänny katsomaan häntä.
Hän ojentaa viereesi matkapuhelimen.
Matkapuhelin soi kun ylität tien takanasi.
Vastaa puhelimeen, saat ohjeet sitä kautta.
Hyvä ystävä, ole huoleti, olet hyvissä käsissä.
Tässä henkilöpaperisi ja hieman rahaa.
Yst terv.
P.S
Häkellyin aivan totaalisesti. löysin puhelimen viereltäni. Pelotti. Mistä nämä ihmiset tiesivät kaiken. Minulla ei ollut aikomustakaan lähteä sairaalan alueelta pois. Halusin tietoja, kuka minut toi,mistä minut tuotiin, kuka olen. Samassa sairaalan ovelta lähti juoksemaan kolme taisteluvarustuksessa olevaa miestä aseet kädessä ja käskivät minun pysähtyä. En tehnyt sitä vaan lähdin juoksemaan karkuun. Tielle astuessani puhelin soi. Vastasin. Sieltä kuului. Hyppää kyytiin.
Musta Dodge Viper kurvasi eteeni, hyppäsin apukuskin paikalle. Auto oli parhaat päivänsä jo nähnyt. Näytti olevan vuosimallia 2002. Siis 40 vuotta vanha. Lähes klassikko.
Padzel sühringer käveli hermostuneena toimistossaan. Häntä huolestutti eräs onnettomuus. Uutiset väittivät sitä onnettomuudeksi. Hän tiesi ettei se ollut onnettomuus. Kirje hänen pöydällään kertoi sen. Padzel pysähtyi ikkunan eteen ja katseli alas. Hänen toimistonsa oli sadannessakolmannessakymmenennessätoisessa kerroksessa. Sieltä oli huikaisevat näkymät. Nyt häntä ei näkymät viehättäneet. Hän oli huolissaan Carl Dentmeitz'n, hänen serkkunsa pojan kohtalosta. Hän oli ollut siinä koneessa. Carl työskenteli vakuutusyhtiössä vakuutusylitarkastajana. Hän oli päässyt selville vuoden 2006 Pariisin mellakoiden todellisesta syystä. Mellakat olivat vain keino saad poliisin huomio keskittymään muualle, kun keskuspankki siirsi holveistaan kaksikymmentäkaksimiljoonaa harkkoa kultaa yksityiseen varastoon. Meni lähes vuosikymmen ennenkuin ulkopuoliset huomasivat maan klähes kaiken kullan hävinneen. Syyllisiä ei löydetty, vaikka tietyissä piireissä ne olivatkin lähes alusta alkaen tiedossa. Carl oli päässyt heidän jäljilleen. Ja nyt, mikäli hän enään on hengissä, hän olisi suunnattomassa vaarassa. Sillä määrällä omaisuutta ryöstäjät pystyisivat pyöräyttämään koko maailmantalouden sekaisin. Saatika sitten päästää päiviltä yhden vakuutustarkastajan.
Jean istui vanhan urheiluauton penkillä matkalla pois Pariisista. Hänen kuskinsa ei ollut sanonut sanaakaan koko matkan aikana. Hymyillyt vain lasiensa takaa mystistä hymyänsä. Edellisestä piikistäni on aikaa jo lähes viisi tuntia. Kivut eivät ole palanneet. Tunnustelen kättäni, tai kohtaa, jossa käteni ennen oli. Tällä rautaisella kädelläni on hieman huono tunto. Mutta voimaa siinä tuntui olevan vaikka muille jakaa. Pariisin katuja kurvaillessamme olin puristanut ovesta kiinni. Kourani jälki on ovessa ikuisesti. Kuskini oli noin kolmissakymmenissä oleva hoikka punapää. Vaalea iho ja hyvin kauniit huulet. Hän oli varmasti luomu. Harvinaista suurkaupungissa. Ilokseni huomasin, muistini oli hieman palannut. Nimeni tosiaan on Jean. Muuta en muistanut vielä. Saavuimme pienen joen rannalle ja käännyimme ajamaan sen suuntaisesti. Ajettuamme noin satakymmenen kilometriä nainen kiihdytti ja katsoi minua. Hymyili ja asetti pistoolin otsalleni. Hänen ilmeettömyytensä ja kylmä hymynsä karmaisi minua. Hän käski minun hypätä. Mielummin ruhjeilla kuin kuula kallossa. Nukahdin.
Heräsin.
Yläkerrasta. Leveästä sängystä. Sängyn reunalla istui nainen, Tummahiuksinen, kaunis. Hän kosketti otsaani. Se oli ilmeisen ruhjeilla. Nainen katsoi minua. Tuli lähemmäs, koski huulilla kasvojani, kuiskasi korvaani, Rakastan sinua, Jean. Nuku nyt.
En edes yrittänyt ymmärtää mitä oli tapahtunut. Herättyäni hän pesi minut ja vei sänkyyn. Esikoiseni syntyi keväällä. Amelie oli rakastavin nainen jonka olin koskaan tavannut. Hän oli vaimoni. En muista menneemme naimisiin mutta häntä kuunnelluani ymmärsin olleemme yhdessä monta vuotta. Olen nyt elänyt täällä kuudensadan kilometrin päässä Pariisista neljäkymmentäkaksi vuotta enkä ole kertaakaan sen jälkeen käynyt Pariisissa kun sieltä minut mystinen punapää ajoi pois. Nimeni on Jean ja olen kirjailija.
Padzel sühringer istui tomistossaan. Punahiuksinen nainen astui hissistä ulos ja käveli pöydän luokse.
Nainen: Hoidettu. Paikkaa ei tiedä kuin minä ja sinä.
Padzel: Hyvä, Claudia. Asian on parempi olla niin.
Nainen nyökkäsi ja kääntyi pois. Padzel katsoi häntä säälien. Hissi saapui. Nainen astui hissiin ja Padzel asteli perässä. Tavanomaisesta poiketen hän ei painanutkaan nappia vaan asetti avaimen hissin lukkopesään huokaisi syvään ja käänsi.
Padzel: Hyvästi Nadja
Hissin vaijerit irtosivat ja he syöksyivät kuolemaan.
Carl oli virallisesti kuollut.
Lobbu.
perjantaina, elokuuta 11, 2006
KIRJALLISUUSHAASTE
Anna ja Maurelita haastoi minut kirjoittamaan kirjallisuusmieltymyksistäni. Kiitos ielenkiinnostani. Olen järkyttävän tylsä lukija. Siksi kai kirjoitankin mielummin itse!
1. Kirja joka muutti elämäsi
Suurimman muutoksen kautta aikoin minussa on varmastikin tehnyt Raamattu. Sen kautta olen oppinut paljon rakkaudesta, hyväksymisestä ja oikeudenmukaisuudesta. Se on tehnyt minusta paremman ihmisen. (Läpiluku kesken ap. 18)
2. Kirja jonka olet lukenut useammin kuin kerran
Vähän noloa myöntää mutta en ole lukenut Aku Ankkaa kummempaa kirjaa kahdesti läpi. Ei mutta luinkin Mauri Ylä-Kotolan Mediatieteen kysymyksiä. Todella raastavan sivistyssanarikasta tekstiä. Mutta mitä sitä ei koulun eteen tekisi (Tai no avoimessa luin tota)
3. Kirja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Raamattu, syynä sama kuin Kirstillä, sisältää reilusti luettavaa, jänniä tarinoita ja paljon spekuloitavaa
4. Kirja joka teki sinut hilpeäksi, kevytmieliseksi, huikentelevaiseksi?
Kirjat eivät tee minua huikentelevaksi. Vaimoni hymy tekee.
5. Kirja joka sai sinut sortumaan nyyhkytyksiin?
Ei kirjat saa minua niin nyyhkimänkin, olen äijä. Mutta hyvät kolumnit saa.
6. Kirja jonka toivoisit kirjoitetuksi?
Näin tienaat miljoona euroa päivässä.
Kirja jota seuraamalla tuo tosiaan onnistuisi, ja uudelleen lukemalla uudestaan. Maan päällä kun olaan niin pitäisi näistä täällä saada nauttiakin!
Toinen kirja jota olen funtsinut mahtavaksi, olisi kirja jossa yhdistettäisiin "oikein" kaikki maailman "taivaallisten" uskontojen kirjat. Eli ei mitään Afrikan toteemiuskontoja vaan jumalaan uskovien kirjat. Uskon että ymmärtämällä kaikki uskonnot on aika lailla lähempänä itse Herraa
7. Kirja jota et toivoisi kirjoitetun?
Sota kirjaa, aikaakirjaa ajasta jolloin islamistit räjäytti maailman kartalta.
8. Kirja jota parhaillaan luet?
Raamattu. No se on aina työn alla, enemmänkin se on työn kohde kuin luettavaa.
Mulla on kesken Jonathan Gloverin Ihmisyys, 1900-luvun moraalihistoria. Tooodella ahdistavaa luettavaa mutta mielenkiintoista.
9. Kirja jonka aiot lukea?
Juoppohullun päivbäkirja on jäänyt kaikista pyrkimyksistäni huolimatta avaamatta, Kyllä se pitää selata läpi.
10. Haasta viisi bloggaajaa.
Olen niin nuevo bloggaaja että kaikki seuraamani bloggaajat on jo haastettu.
Eli en haasta.
1. Kirja joka muutti elämäsi
Suurimman muutoksen kautta aikoin minussa on varmastikin tehnyt Raamattu. Sen kautta olen oppinut paljon rakkaudesta, hyväksymisestä ja oikeudenmukaisuudesta. Se on tehnyt minusta paremman ihmisen. (Läpiluku kesken ap. 18)
2. Kirja jonka olet lukenut useammin kuin kerran
Vähän noloa myöntää mutta en ole lukenut Aku Ankkaa kummempaa kirjaa kahdesti läpi. Ei mutta luinkin Mauri Ylä-Kotolan Mediatieteen kysymyksiä. Todella raastavan sivistyssanarikasta tekstiä. Mutta mitä sitä ei koulun eteen tekisi (Tai no avoimessa luin tota)
3. Kirja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Raamattu, syynä sama kuin Kirstillä, sisältää reilusti luettavaa, jänniä tarinoita ja paljon spekuloitavaa
4. Kirja joka teki sinut hilpeäksi, kevytmieliseksi, huikentelevaiseksi?
Kirjat eivät tee minua huikentelevaksi. Vaimoni hymy tekee.
5. Kirja joka sai sinut sortumaan nyyhkytyksiin?
Ei kirjat saa minua niin nyyhkimänkin, olen äijä. Mutta hyvät kolumnit saa.
6. Kirja jonka toivoisit kirjoitetuksi?
Näin tienaat miljoona euroa päivässä.
Kirja jota seuraamalla tuo tosiaan onnistuisi, ja uudelleen lukemalla uudestaan. Maan päällä kun olaan niin pitäisi näistä täällä saada nauttiakin!
Toinen kirja jota olen funtsinut mahtavaksi, olisi kirja jossa yhdistettäisiin "oikein" kaikki maailman "taivaallisten" uskontojen kirjat. Eli ei mitään Afrikan toteemiuskontoja vaan jumalaan uskovien kirjat. Uskon että ymmärtämällä kaikki uskonnot on aika lailla lähempänä itse Herraa
7. Kirja jota et toivoisi kirjoitetun?
Sota kirjaa, aikaakirjaa ajasta jolloin islamistit räjäytti maailman kartalta.
8. Kirja jota parhaillaan luet?
Raamattu. No se on aina työn alla, enemmänkin se on työn kohde kuin luettavaa.
Mulla on kesken Jonathan Gloverin Ihmisyys, 1900-luvun moraalihistoria. Tooodella ahdistavaa luettavaa mutta mielenkiintoista.
9. Kirja jonka aiot lukea?
Juoppohullun päivbäkirja on jäänyt kaikista pyrkimyksistäni huolimatta avaamatta, Kyllä se pitää selata läpi.
10. Haasta viisi bloggaajaa.
Olen niin nuevo bloggaaja että kaikki seuraamani bloggaajat on jo haastettu.
Eli en haasta.
VALOKUVATORSTAI 12. HAASTE
Valokuvatorstain kahdestoista haaste oli hoitaa, hoivata.
Hoivatkaa sentähden
toinen toistanne,
niinkuin Kristuskin on
teidät hoivaansa ottanut
Jumalan kunniaksi.
Room 15:7
Hoivatkaa sentähden
toinen toistanne,
niinkuin Kristuskin on
teidät hoivaansa ottanut
Jumalan kunniaksi.
Room 15:7
torstaina, elokuuta 10, 2006
TORSTAIPÄIVÄ ON KIVA PÄIVÄ
Hyväää huomenta torstaipäivä!
Tänään en aikonut kirjoittaa tarinaa, kun on niin paljon muuta luovuutta vaativaa työtä. Normaalin työpäivän jälkeen lähden tekemään Atmosfääri ja Foley äänityksiä ystäväni Jussi Hiltusen lyhytelokuvaan Johnny The Bad. Sen lisäksi tarkoitukseni olisi löytää tarmoa itsestäni vielä illalla ja vastata niin Valokuvatorstain kuvahaasteeseen sekä Annan heittämään kirjallisuushasteeseen! (Voipi olla että täräytän kirjallisuushaasteen jo työaikana maailmalle.)
Hei, nyt kaksi mysteeirstä lukijaani! Paljastakaa itsenne tai hyppään suoraan (kaivoon)ylitsenne ja kirjoittelen vasta myöhemmin teille. Ei ole tietenkään pakko mutten myöskään kirjoittele kysymysmerkeille. Sit viel sellane hei! Viskelkää aiheita. Tavaraa on pää täys mut vähän jotain ponnistuslautaa. Seuraavaan tarinaan pyydän
1. yhden henkilön nimen / Nimikirjaimet
2. vuodenaika
3. tyylisuunta (joka saattaa kyllä muuttua)
4. Vapaavalintaisia nyansseja
Ps. Hiukan vaikuttaisi siltä että seuraavaa tarinaa kirjoittaessani ajatukseni ovat Pariisissa...
Tänään en aikonut kirjoittaa tarinaa, kun on niin paljon muuta luovuutta vaativaa työtä. Normaalin työpäivän jälkeen lähden tekemään Atmosfääri ja Foley äänityksiä ystäväni Jussi Hiltusen lyhytelokuvaan Johnny The Bad. Sen lisäksi tarkoitukseni olisi löytää tarmoa itsestäni vielä illalla ja vastata niin Valokuvatorstain kuvahaasteeseen sekä Annan heittämään kirjallisuushasteeseen! (Voipi olla että täräytän kirjallisuushaasteen jo työaikana maailmalle.)
Hei, nyt kaksi mysteeirstä lukijaani! Paljastakaa itsenne tai hyppään suoraan (kaivoon)ylitsenne ja kirjoittelen vasta myöhemmin teille. Ei ole tietenkään pakko mutten myöskään kirjoittele kysymysmerkeille. Sit viel sellane hei! Viskelkää aiheita. Tavaraa on pää täys mut vähän jotain ponnistuslautaa. Seuraavaan tarinaan pyydän
1. yhden henkilön nimen / Nimikirjaimet
2. vuodenaika
3. tyylisuunta (joka saattaa kyllä muuttua)
4. Vapaavalintaisia nyansseja
Ps. Hiukan vaikuttaisi siltä että seuraavaa tarinaa kirjoittaessani ajatukseni ovat Pariisissa...
keskiviikkona, elokuuta 09, 2006
MIU MAU MIRVA, KATSELEEKO SINUA KOIVUSTA KIRVA? ILOISTA HUOMENTA!
Yliopiston suuren auditorion ilma tuoksui vanhalta tammelta ja savulta. Muut tuoksut peittyivät savun alle sillä läheinen metsä oli roihunnut jo kolmatta viikkoa eikä palokunta tuntunut saavan paloa hallintaansa. Oikeastaan kaikki haisi savulta, vaatteet, talot, ruoka eläimet. Ihan kaikki. Orwel hieraisi kirveleviä silmiä ja joi hieman. Maailma pyöri hänen ympärillään. Käsiä hikoili ja polvet tuntuivat huterilta. Orwel puristi paperinippua käsissään ja yritti keskittyä. Hän yritti nähdä yleisöänsä mutta auditorion yläikkunoista aamuauringon säteet lankesivat suoraan puhujanpöntölle ja myös Orwelin naamalle. Keskusradiosta kuului hiljaa Julie Londonin Cry me a river. Yleisö odotti hiljaa hänen aloitustaan. Monet heistä olivat tulleet pitkän matkan takaa kuulemaan Orwel Douchea, hyvin maineikkaan geologin luentoa viimeisimmästä matkastaan Amazonin löytymättömille temppeliaukioille.
Viimein Orwel sai suunsa avatuksi ja toivotti kuulijansa tervetulleiksi. Jännitys laukesi ja hänen päivettyneille kasvoilleen levisi oikein aurinkoinen hymy. Tästä hänet tunnettiin. Vaikutus kuulijoihin oli ilmeinen, jokainen asettui kuulemaan tarinaa. Orwel astui puhujankorokkeelta alas. Auditorion lavalle oli tuotu suuri pöytä johon hänen olisi luentonsa aikana tarkoitus koota mukanaan tuomaansa materiaalia. Yleensä tämä olisi vanhoja patsaita, aseita, kenties luita, koruja ja muita jännittäviä asioita menneistä kulttuureista. Mutta tällä kertaa hänellä oli normaalista saaliista poikkeavaa.
Orwel: Tällä kertaa minulla ei ole kuin yksi esine mukanani. Mutta se on ylitse muiden. Mielenkiintoisempi kuin kaikki tähän asti löytämäni asiat. Nimittäin...
Orwel oli aivan silminnähden innostunut ja hänessä poltteli halu päästä jakamaan löytönsä näiden ihmisten kanssa.
Orwel avasi nahkaisen olkalaukkunsa ja oli ottamassa laukusta jotain. Hänen ilmeensä oli kuin pikkulapsella, joka on juuri saanut ensimmäisen joululahjansa kääsinsä.
Hän nosti laukusta kankaaseen käärityn laatikon. Asetti sen pöydälle ja paljasti kankaan sisältä puisen laatikon. Hän katsoi yleisöönsä, kaikki olivat keskittyneet ja yrittivät kurkottaa nähdäksen mitä laatikossa on. Orwel ei vielä avannut laatikkoa vaan jatkoi puhumista.
Orwel: Tulette näkemään hetken kuluttua esineen, joka saattaa muuttaa käsitystänne ihmiskunnan historiastamme.
Orwel avasi laatikon ja kaikki odottivat hengitystä pidätellen. Orwel jähmettyi paikalleen ja katsoi eteenpäin. Se oli poissa.
Orwel: Se on poissa, varastettu!
Samassa auditorion takaovi kävi. Orwel säntäsi kohti ovea raivon vallassa käskien poistujaa pysähtymään. Hän ryntäsi ulos auditoriosta, pitkin kolmannen kerroksen käytävää ja pysähtyi portaikon kohdalla kuuntelemaan. Salaperäinen henkilö juoksi ylöspäin. Mitä ihmettä, ajatteli Orwel ja lähti perään. Yliopisto oli kaksitoista kerrosta maanpäällä ja samanverran maan alla. Nyt mentiin ylöspäin. Salaperäinen varas oli kova juoksemaan, pystyi juoksemaan yhdeksän kerrosta pysähtymättä ja oikeastaan hengästymättä. Orwelin täytyi vetää henkeä kahdeksannessa kerroksessa. Hän kuuli kuinka hätäuloskäynti katolla kävi ja ajatteli pakenijan olevan nyt koukussa. Hän jatkoi matkaa. Päästyään katolle Orwel katsoi ympärilleen. Vieno utu peitti katon ja kitkerä savun haju täytti hänen sieraimet. Oli epämiellyttävä olla. Sydän tykytti edelleen ja pakenijan piiloutuminen katolle saivat Orwelin sydämen tykyttämään pelosta ja jännityksestä. Hän huomasi henkilön hyppäävän katolta rakennustelineille toisella puolella rakennusta. Hän juoksi perään.
Saavuttuaan maanpinnalle Orwel näki hiekassa pakenijan jalanjäljet ja lähti juoksemaan seuraten niitä. Kulman jälkeen hän törmäsi kahteen poliisiin. He tarrasivat Orwelista kiinni, kaatoivat maahan ja laittoivat hänelle käsiraudat.
Orwel riuhtoi ja huusi vapaudenriistosta. Miksi minut laitetaan rautoihin, mitä minä olen tehnyt!!! Huusi Orwel. Suu kiinni ja rauhoitu!
Orwel talutettiin poliisiauton takaosaan jossa mystinen pakenija oli myös raudoissa.
Orwel katsoi tätä murhaavasti istuutuessaan häntä vastapäätä.
Takakonttiin tuli myös tyylikkääseen pukuun puettu noin kolmissakymmenissä oleva mies, joka esitteli itsensä Gary Pochophiksi, poliisin tutkimusosaston johtajaksi.
Gary: Iltaa veljekset.
Hän katseli miehiä raudoissa
Gary: Tiedättekö että tuo suoritus oli mestarillinen. Harmi vain, tidän kannalta, että maailmassa on rehellisiäkin ihmisiä. Vaimosi Orwel, vaimosi kuuli kun suunnittelitte tätä ja ilmoitti minulle. Siitä pääsimme jäljillesi. Olen seurannut sinua jo pitkään... ...En uskonut että tässä mittakaavassa suorittaisitte tätä. Huijaus ja ryöstö samaan aikaan, loistavaa.
Orwel: Pah, sinulla ei ole mitään todisteita!
Gary: No onko sinulla todisteita käynnistäsi Amazonilla. Lentolippusi olivat huijauksia, tarkistin jo lentoyhtiöstä. Näytä se mystinen esine minkä toit. Voi että sitä ei taida olla lainkaan. Arvasin tämän. Ainoa mikä minua jäi vaivaamaan, mistä sait sen puisen laatikon.
Orwel: Huokaus, mennään sitten linnaan. Laatikon löysin yliopiston varastosta
Mystinen mies: Anteeksi, mutta kyllä minä siitä laatikosta jotain otin. Katsokaa
Hän avasi kätensä ja siinä oli hohtava metallia muistuttava ellipsi esine, joka aivan kuin hengitti. Kaikki olivat aivan ihmeissään. Ellipsi puhui heille. Älkää pelätkö. Nukahdatte nyt, ja teidät kuljetetään luoksemme.
Maa alkoi vavahdella ja suuren välähdyksen saattelemana koko poliisiauto katosi. Samoin katosi puinen laatikko auditorion pöydältä.
Sen pituinen se.
Viimein Orwel sai suunsa avatuksi ja toivotti kuulijansa tervetulleiksi. Jännitys laukesi ja hänen päivettyneille kasvoilleen levisi oikein aurinkoinen hymy. Tästä hänet tunnettiin. Vaikutus kuulijoihin oli ilmeinen, jokainen asettui kuulemaan tarinaa. Orwel astui puhujankorokkeelta alas. Auditorion lavalle oli tuotu suuri pöytä johon hänen olisi luentonsa aikana tarkoitus koota mukanaan tuomaansa materiaalia. Yleensä tämä olisi vanhoja patsaita, aseita, kenties luita, koruja ja muita jännittäviä asioita menneistä kulttuureista. Mutta tällä kertaa hänellä oli normaalista saaliista poikkeavaa.
Orwel: Tällä kertaa minulla ei ole kuin yksi esine mukanani. Mutta se on ylitse muiden. Mielenkiintoisempi kuin kaikki tähän asti löytämäni asiat. Nimittäin...
Orwel oli aivan silminnähden innostunut ja hänessä poltteli halu päästä jakamaan löytönsä näiden ihmisten kanssa.
Orwel avasi nahkaisen olkalaukkunsa ja oli ottamassa laukusta jotain. Hänen ilmeensä oli kuin pikkulapsella, joka on juuri saanut ensimmäisen joululahjansa kääsinsä.
Hän nosti laukusta kankaaseen käärityn laatikon. Asetti sen pöydälle ja paljasti kankaan sisältä puisen laatikon. Hän katsoi yleisöönsä, kaikki olivat keskittyneet ja yrittivät kurkottaa nähdäksen mitä laatikossa on. Orwel ei vielä avannut laatikkoa vaan jatkoi puhumista.
Orwel: Tulette näkemään hetken kuluttua esineen, joka saattaa muuttaa käsitystänne ihmiskunnan historiastamme.
Orwel avasi laatikon ja kaikki odottivat hengitystä pidätellen. Orwel jähmettyi paikalleen ja katsoi eteenpäin. Se oli poissa.
Orwel: Se on poissa, varastettu!
Samassa auditorion takaovi kävi. Orwel säntäsi kohti ovea raivon vallassa käskien poistujaa pysähtymään. Hän ryntäsi ulos auditoriosta, pitkin kolmannen kerroksen käytävää ja pysähtyi portaikon kohdalla kuuntelemaan. Salaperäinen henkilö juoksi ylöspäin. Mitä ihmettä, ajatteli Orwel ja lähti perään. Yliopisto oli kaksitoista kerrosta maanpäällä ja samanverran maan alla. Nyt mentiin ylöspäin. Salaperäinen varas oli kova juoksemaan, pystyi juoksemaan yhdeksän kerrosta pysähtymättä ja oikeastaan hengästymättä. Orwelin täytyi vetää henkeä kahdeksannessa kerroksessa. Hän kuuli kuinka hätäuloskäynti katolla kävi ja ajatteli pakenijan olevan nyt koukussa. Hän jatkoi matkaa. Päästyään katolle Orwel katsoi ympärilleen. Vieno utu peitti katon ja kitkerä savun haju täytti hänen sieraimet. Oli epämiellyttävä olla. Sydän tykytti edelleen ja pakenijan piiloutuminen katolle saivat Orwelin sydämen tykyttämään pelosta ja jännityksestä. Hän huomasi henkilön hyppäävän katolta rakennustelineille toisella puolella rakennusta. Hän juoksi perään.
Saavuttuaan maanpinnalle Orwel näki hiekassa pakenijan jalanjäljet ja lähti juoksemaan seuraten niitä. Kulman jälkeen hän törmäsi kahteen poliisiin. He tarrasivat Orwelista kiinni, kaatoivat maahan ja laittoivat hänelle käsiraudat.
Orwel riuhtoi ja huusi vapaudenriistosta. Miksi minut laitetaan rautoihin, mitä minä olen tehnyt!!! Huusi Orwel. Suu kiinni ja rauhoitu!
Orwel talutettiin poliisiauton takaosaan jossa mystinen pakenija oli myös raudoissa.
Orwel katsoi tätä murhaavasti istuutuessaan häntä vastapäätä.
Takakonttiin tuli myös tyylikkääseen pukuun puettu noin kolmissakymmenissä oleva mies, joka esitteli itsensä Gary Pochophiksi, poliisin tutkimusosaston johtajaksi.
Gary: Iltaa veljekset.
Hän katseli miehiä raudoissa
Gary: Tiedättekö että tuo suoritus oli mestarillinen. Harmi vain, tidän kannalta, että maailmassa on rehellisiäkin ihmisiä. Vaimosi Orwel, vaimosi kuuli kun suunnittelitte tätä ja ilmoitti minulle. Siitä pääsimme jäljillesi. Olen seurannut sinua jo pitkään... ...En uskonut että tässä mittakaavassa suorittaisitte tätä. Huijaus ja ryöstö samaan aikaan, loistavaa.
Orwel: Pah, sinulla ei ole mitään todisteita!
Gary: No onko sinulla todisteita käynnistäsi Amazonilla. Lentolippusi olivat huijauksia, tarkistin jo lentoyhtiöstä. Näytä se mystinen esine minkä toit. Voi että sitä ei taida olla lainkaan. Arvasin tämän. Ainoa mikä minua jäi vaivaamaan, mistä sait sen puisen laatikon.
Orwel: Huokaus, mennään sitten linnaan. Laatikon löysin yliopiston varastosta
Mystinen mies: Anteeksi, mutta kyllä minä siitä laatikosta jotain otin. Katsokaa
Hän avasi kätensä ja siinä oli hohtava metallia muistuttava ellipsi esine, joka aivan kuin hengitti. Kaikki olivat aivan ihmeissään. Ellipsi puhui heille. Älkää pelätkö. Nukahdatte nyt, ja teidät kuljetetään luoksemme.
Maa alkoi vavahdella ja suuren välähdyksen saattelemana koko poliisiauto katosi. Samoin katosi puinen laatikko auditorion pöydältä.
Sen pituinen se.
tiistaina, elokuuta 08, 2006
MÄ TARTTEN GRILLIRUOKAA!!!
Tiedättehän että
Grilliruoka tekee kesän.
Grilliruoka tekee miehestä Suomalaisen
Grilliruoka maistuu hyvältä
Grilliruoka on tuoretta
Grilliruoka sisältää lihaa ja kasviksia
Grilliruoka sopii vähähiilihydraattiseen ruokavalioon
Grilliruoka syödään lämpimänä
Grilliruoka lähentää ystäviä
Grilliruoka on yksilöllistä
Grilliruoka on HERKKUAAAAAAA
GRILLISTÄ ANTILLE KIITOS
KUINKA VALOISA TIISTAIAAMU ONKAAN, TUI!
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Kalbergenin autioita katuja piiskasi sade. Sateesta välittämättä nämä kolme herraa etenivät varjoissa. Heillä oli tehtävä suoritettavana.
Herroista keskimmäinen, Grasiel, oli kahta muuta selvästi pidempi, rujo, rupiposkinen entinen KGB-agentti. Kaksi muuta miestä olivat hädintuskin kahdeksantoistavuotiaita pojankloppeja. Grasiel kantoi tummanruskeaa salkkua vasemmassa kädessään ja kirjettä oikeassa. Kirje tosin oli jo tunteja sitten kastunut läpimäräksi.
Samoihin aikoihin läheisessä kahvilassa, läntisen hesburnin tien ja pohjoisen allmynkujan risteyksessä Nancy, hurmaava vaaleaverikkö, pyyhki pöytiä, sillä oli jo aika sulkea konditoria. Vaikka ulkona olikin oikea koiranilma, oli Nancy pukeutunut kauniiseen kesämekkoon, jossa oli punaisia pampuloita valkoisella pohjalla. Hänellä oli sävysävyyn huulipuna ja kynsilakka. Nancy huolehti ulkonäöstään.
Juuri kun Nancy oli laittamassa ovia lukkoon, tuli kolme tummaa hahmoa sisään. He olivat Grasiel, Tom ja Perry. Nancy säpsähti.
Nancy: Hyvät herrat, olin juuri sulkemassa
Grasiel: Ei haittaa, sulje vain. Otamme vain yhdet
Nanvy: Voi kun en voi lukita teitä sisällekään
Grasiel räjähti: NO TARJOILE MEILLE ENSIN HUPAKKO!
Nancy säikähti. Grasiel näytti valtavalta sataviisikymmentäviisi senttisen Nancyn rinnalla. Nancy ei voinut muuta kuin kaataa miehille lasilliset whiskyä. Grasiel, Tom ja Perry istuivat tiskillä vieretysten. Grasiel nosti salkun pöydälle ja puhui miehille.
Grasiel: Laukun sisältö on saatava toimitettua. Kysymyksessä on enemmän kuin tämä toimitus.
Tom: Herra, en ymmärrä. Sehän on vain tav....
Grasiel tarrasi Tomia kurkusta kiinni.
Grasiel: HILJAA! sitä ei sanota ääneen ennen toimitusta.
Tom: Anteeksi herra. En ymmärrä
Grasiel selvitti Tomille asiaa mutta Nancyä ei niin kiinnostanut. Hän luuttusi lattiaa hyvin peloissaan, sillä miehet vaikuttivat uhkaavilta. Noin viidentoista minuutin kuluttua miehet olivat saaneet lasillisensa kumottua ja olivat poistumassa kun Grasiel kääntyi ovella ja kysyi Nancyltä että tietäisikö hän missä tarkalleen on EevaKagelmockelnyckelinpolku 7A22. Nancy nyökkäsi. Kyllä, minä asun siellä. Grasielin tuima ilme herpaantui ja hän kääntyi kohti Nancyä. Grasiel lähti tulemaan kohti Nancyä hyvin määrätietoisesti. Kävellessänsä nosti kätensä ottaakseen povitaskustaan jotain. Nancy säikähti ja perääntyi kunnes seinä tuli vastaan. Hän purskahti itkuun. "Viekää kassa mutta älkää tehkö minulle pahaa". Hän suojasi käsillään kasvojansa. Grasiel Pysähtyi Nancyn eteen, Otti lakin päästään ja avasi takkinsa. Nyt Nancylle paljastui kuka hän oikein oli
Grasiel: Grasiel Gryhons Valtion postikonttorista hyvää iltaa. Minulla on toimitus teille hyvä neiti. Olen pahoillani poikkeuksellisesta toimitusajasta mutta yrityksellämme on tapana hoitaa asiat kerralla loppuun
Samalla Grasiel kaivoi kirjeen povitaskustaan ja ojensi sen Nancylle.
Grasiel: Postia teille Nancy Nomic. Olen Postikonttorin puolesta pahoillani poikkeuksellisen pitkäksi venyneestä toimitusajasta. Leiman mukaan Kirje on lähetetty 21.12.1986.
Nancy oli ollut silloin kuusi vuotias. Hänen isänsä oli töissä laivalla eikä ollut lainkaan poikkeuksellista että isää ei jouluna nähty kotona. Kirje oli häneltä. Se oli isän viimeinen matka. Hän oli saanut sairaskohtauksen laivalla ja menehtynyt.
Grasiel avasi edelleen salkkunsa. Teille on vielä toinenkin lähetys. Päiväys 29.1.1987. Lähettäjänä näyttäisi olevan Valtion pankki. Nancy avasi paketin ja se sisälsi nipun seteleitä, Paksun nipun seteleitä, sekä lyhyen viestin.
22.1.1987
Lockfraud
Hyvä Nancy Nomic.
Isänne oli pyytänyt pankkiamme lähettämään säästönsä
sinulle siinä tapauksessa ett hänelle sattuisi jotain.
Olemme pahoillamme isänne puolesta mutta kuten hän
asian ilmaisi,
En minä kauas lähtisi.
Ihan lähelle jäisin,
ihan siihen sydämeen,
Keskelle rintaasi.
Tässä kuitenkin Isänne Father Nomicin säästötili käteisenä
Täsmälleen Seitsemänkymmentäyhdeksäntuhatta Englannin puntaa.
Mikäli haluat voit tuoda rahat meille säilöön
Smith Genom
Valtion pankkikonttorin sihteeri
Nancy puhkesi kyyneliin. Grasiel toivotti hyvää jatkoa ja poistui miehinensä takaisin sateeseen. Vaan ei Nancy enään nähnyt sadetta. Hänelle paistoi aurinko, rakas isällinen aurinko, jonka luuli hiipuneen kaksikymmentä vuotta sitten.
Herroista keskimmäinen, Grasiel, oli kahta muuta selvästi pidempi, rujo, rupiposkinen entinen KGB-agentti. Kaksi muuta miestä olivat hädintuskin kahdeksantoistavuotiaita pojankloppeja. Grasiel kantoi tummanruskeaa salkkua vasemmassa kädessään ja kirjettä oikeassa. Kirje tosin oli jo tunteja sitten kastunut läpimäräksi.
Samoihin aikoihin läheisessä kahvilassa, läntisen hesburnin tien ja pohjoisen allmynkujan risteyksessä Nancy, hurmaava vaaleaverikkö, pyyhki pöytiä, sillä oli jo aika sulkea konditoria. Vaikka ulkona olikin oikea koiranilma, oli Nancy pukeutunut kauniiseen kesämekkoon, jossa oli punaisia pampuloita valkoisella pohjalla. Hänellä oli sävysävyyn huulipuna ja kynsilakka. Nancy huolehti ulkonäöstään.
Juuri kun Nancy oli laittamassa ovia lukkoon, tuli kolme tummaa hahmoa sisään. He olivat Grasiel, Tom ja Perry. Nancy säpsähti.
Nancy: Hyvät herrat, olin juuri sulkemassa
Grasiel: Ei haittaa, sulje vain. Otamme vain yhdet
Nanvy: Voi kun en voi lukita teitä sisällekään
Grasiel räjähti: NO TARJOILE MEILLE ENSIN HUPAKKO!
Nancy säikähti. Grasiel näytti valtavalta sataviisikymmentäviisi senttisen Nancyn rinnalla. Nancy ei voinut muuta kuin kaataa miehille lasilliset whiskyä. Grasiel, Tom ja Perry istuivat tiskillä vieretysten. Grasiel nosti salkun pöydälle ja puhui miehille.
Grasiel: Laukun sisältö on saatava toimitettua. Kysymyksessä on enemmän kuin tämä toimitus.
Tom: Herra, en ymmärrä. Sehän on vain tav....
Grasiel tarrasi Tomia kurkusta kiinni.
Grasiel: HILJAA! sitä ei sanota ääneen ennen toimitusta.
Tom: Anteeksi herra. En ymmärrä
Grasiel selvitti Tomille asiaa mutta Nancyä ei niin kiinnostanut. Hän luuttusi lattiaa hyvin peloissaan, sillä miehet vaikuttivat uhkaavilta. Noin viidentoista minuutin kuluttua miehet olivat saaneet lasillisensa kumottua ja olivat poistumassa kun Grasiel kääntyi ovella ja kysyi Nancyltä että tietäisikö hän missä tarkalleen on EevaKagelmockelnyckelinpolku 7A22. Nancy nyökkäsi. Kyllä, minä asun siellä. Grasielin tuima ilme herpaantui ja hän kääntyi kohti Nancyä. Grasiel lähti tulemaan kohti Nancyä hyvin määrätietoisesti. Kävellessänsä nosti kätensä ottaakseen povitaskustaan jotain. Nancy säikähti ja perääntyi kunnes seinä tuli vastaan. Hän purskahti itkuun. "Viekää kassa mutta älkää tehkö minulle pahaa". Hän suojasi käsillään kasvojansa. Grasiel Pysähtyi Nancyn eteen, Otti lakin päästään ja avasi takkinsa. Nyt Nancylle paljastui kuka hän oikein oli
Grasiel: Grasiel Gryhons Valtion postikonttorista hyvää iltaa. Minulla on toimitus teille hyvä neiti. Olen pahoillani poikkeuksellisesta toimitusajasta mutta yrityksellämme on tapana hoitaa asiat kerralla loppuun
Samalla Grasiel kaivoi kirjeen povitaskustaan ja ojensi sen Nancylle.
Grasiel: Postia teille Nancy Nomic. Olen Postikonttorin puolesta pahoillani poikkeuksellisen pitkäksi venyneestä toimitusajasta. Leiman mukaan Kirje on lähetetty 21.12.1986.
Nancy oli ollut silloin kuusi vuotias. Hänen isänsä oli töissä laivalla eikä ollut lainkaan poikkeuksellista että isää ei jouluna nähty kotona. Kirje oli häneltä. Se oli isän viimeinen matka. Hän oli saanut sairaskohtauksen laivalla ja menehtynyt.
Grasiel avasi edelleen salkkunsa. Teille on vielä toinenkin lähetys. Päiväys 29.1.1987. Lähettäjänä näyttäisi olevan Valtion pankki. Nancy avasi paketin ja se sisälsi nipun seteleitä, Paksun nipun seteleitä, sekä lyhyen viestin.
22.1.1987
Lockfraud
Hyvä Nancy Nomic.
Isänne oli pyytänyt pankkiamme lähettämään säästönsä
sinulle siinä tapauksessa ett hänelle sattuisi jotain.
Olemme pahoillamme isänne puolesta mutta kuten hän
asian ilmaisi,
En minä kauas lähtisi.
Ihan lähelle jäisin,
ihan siihen sydämeen,
Keskelle rintaasi.
Tässä kuitenkin Isänne Father Nomicin säästötili käteisenä
Täsmälleen Seitsemänkymmentäyhdeksäntuhatta Englannin puntaa.
Mikäli haluat voit tuoda rahat meille säilöön
Smith Genom
Valtion pankkikonttorin sihteeri
Nancy puhkesi kyyneliin. Grasiel toivotti hyvää jatkoa ja poistui miehinensä takaisin sateeseen. Vaan ei Nancy enään nähnyt sadetta. Hänelle paistoi aurinko, rakas isällinen aurinko, jonka luuli hiipuneen kaksikymmentä vuotta sitten.
maanantaina, elokuuta 07, 2006
HYVÄÄ MAANANTAITA KIRSTI!
Hän näki lehden tippuvan kirkkaalta taivaalta. Ei tuullut. Kummempia miettimättä hän noukki lehden käteensä ja katseli sitä. Lehteen oli piirtynyt kauniita ruskan sävyjä. Vaan eipä arvannut että häntä tarkkailtiin pilven reunalta.
Oli ollut kaunis ja aurinkoinen päivä. Sini oli istuskellut lammen rannalla lukemassa kirjaa ja nauttimassa kesälomansa viimeisestä viikosta. Vain yksi pieni pilvenhattara sinnikkäästi piti paikkaansa muutoin sinisellä taivaalla. Kirjan välistä pilkisti lehti. Sini oli löytänyt sen kaksitoista vuotta sitten, kun se vain leijaili hänen viereensä. Se ei ollut mikä tahansa lehti, sillä näiden kahdentoista vuoden aikana ei lehti ollut kuivunut saati muuten osoittanut vanhenemista. Ei Sini ollut sen kummemmin asiaa ajatellut. Ollut vain iloinen kun säilynyt kirjanmerkki hyvässä kunnossa. Kuitenkin, tänä nimenomaisena päivänä, lammen rannalla, Sinin lukiessa kirjaa, tapahtui se mitä odotettiin tapahtuvan jo kaksitoista vuotta sitten. Pieni pilven hattara, joka oli seurannut Siniä nämä kaksitoista vuotta, laskeutui lammen pinnalle ja pilven päällä oli Puu, kaunis pieni puu, jonka lehdet olivat kauniita, aivan kuten Sinin kirjanmerkkikin. Ihme kyllä, ei Sini pelästynyt vaan hymyili yllättyneesti. Kappas, sanoi Sini ja astui pilvelle. Tiedättekö, pilven päällä käveleminen ei ole mitenkään helppoa. Se on kuin kävelisi lämpimässä puuterilumessa. Sini möyri ja konttasi puun juurelle. Tarrasi puuhun kiinni ja halasi. Hän vaipui syvään uneen.
Toisinaan ihmisillä voi olla sukat jalassa. Sinillä ei sillä nehän saattaisivat kastua kun jalkoja uittaa lammessa. Sinin onneksi Kicero-saiperi peitteli hänet matkan aikana. Saiperot ovat pilvillä asuvia pieniä ja vaikeasti havaittavia olentoja, jotka eivät missään nimessä ole pahansuopia. Tämä kyseinen saiperi, Kicero nimeltään, oli määrätty pitämään Suvista huolta. Heidän onnekseen Suvi oli pitänyt hyvää huolta lehdestä. Nämä Netawan eli pilvipuun lehdet ovat saiperoiden elämänlähde. Yksi lehti vastaa yhtä saiperoa. Tämän pilven hoitaja on Kicero ja huonoksi onnekseen noin kaksitoista uotta sitten hänen pyyhkiessään pölyjä, tippui juuri Kiceron oma elämänlehti puusta. Hänen onnekseen Sini poimi lehden ja piti siitä huolta. Sinin viattomuus ja rakkaus piti lehden elossa.
Nyt Kicero sai kuitenkin lehtensä takaisin. Vastineeksi hän punoi omista häntäjouhistaan Sinille uuden kirjanmerkin ja punoi oman nimensä siihen.
Sini heräsi lammen rannalta kirjan kanssa, venytteli ja luuli nukahtaneensa lukiessaan. Hän huomasi kuitenkin kirjanmerkkinsä vaihtuneen ja ihmetteli asiaa.
Sen koommin ei pilveä enään nähty. Eikä murheet Siniä painaneet. Siitä piti Kicero-niminen saipero huolen. Hänellä oli mahdollisuus sellaiseen.
Hyvää viikon alkua.
Oli ollut kaunis ja aurinkoinen päivä. Sini oli istuskellut lammen rannalla lukemassa kirjaa ja nauttimassa kesälomansa viimeisestä viikosta. Vain yksi pieni pilvenhattara sinnikkäästi piti paikkaansa muutoin sinisellä taivaalla. Kirjan välistä pilkisti lehti. Sini oli löytänyt sen kaksitoista vuotta sitten, kun se vain leijaili hänen viereensä. Se ei ollut mikä tahansa lehti, sillä näiden kahdentoista vuoden aikana ei lehti ollut kuivunut saati muuten osoittanut vanhenemista. Ei Sini ollut sen kummemmin asiaa ajatellut. Ollut vain iloinen kun säilynyt kirjanmerkki hyvässä kunnossa. Kuitenkin, tänä nimenomaisena päivänä, lammen rannalla, Sinin lukiessa kirjaa, tapahtui se mitä odotettiin tapahtuvan jo kaksitoista vuotta sitten. Pieni pilven hattara, joka oli seurannut Siniä nämä kaksitoista vuotta, laskeutui lammen pinnalle ja pilven päällä oli Puu, kaunis pieni puu, jonka lehdet olivat kauniita, aivan kuten Sinin kirjanmerkkikin. Ihme kyllä, ei Sini pelästynyt vaan hymyili yllättyneesti. Kappas, sanoi Sini ja astui pilvelle. Tiedättekö, pilven päällä käveleminen ei ole mitenkään helppoa. Se on kuin kävelisi lämpimässä puuterilumessa. Sini möyri ja konttasi puun juurelle. Tarrasi puuhun kiinni ja halasi. Hän vaipui syvään uneen.
Toisinaan ihmisillä voi olla sukat jalassa. Sinillä ei sillä nehän saattaisivat kastua kun jalkoja uittaa lammessa. Sinin onneksi Kicero-saiperi peitteli hänet matkan aikana. Saiperot ovat pilvillä asuvia pieniä ja vaikeasti havaittavia olentoja, jotka eivät missään nimessä ole pahansuopia. Tämä kyseinen saiperi, Kicero nimeltään, oli määrätty pitämään Suvista huolta. Heidän onnekseen Suvi oli pitänyt hyvää huolta lehdestä. Nämä Netawan eli pilvipuun lehdet ovat saiperoiden elämänlähde. Yksi lehti vastaa yhtä saiperoa. Tämän pilven hoitaja on Kicero ja huonoksi onnekseen noin kaksitoista uotta sitten hänen pyyhkiessään pölyjä, tippui juuri Kiceron oma elämänlehti puusta. Hänen onnekseen Sini poimi lehden ja piti siitä huolta. Sinin viattomuus ja rakkaus piti lehden elossa.
Nyt Kicero sai kuitenkin lehtensä takaisin. Vastineeksi hän punoi omista häntäjouhistaan Sinille uuden kirjanmerkin ja punoi oman nimensä siihen.
Sini heräsi lammen rannalta kirjan kanssa, venytteli ja luuli nukahtaneensa lukiessaan. Hän huomasi kuitenkin kirjanmerkkinsä vaihtuneen ja ihmetteli asiaa.
Sen koommin ei pilveä enään nähty. Eikä murheet Siniä painaneet. Siitä piti Kicero-niminen saipero huolen. Hänellä oli mahdollisuus sellaiseen.
Hyvää viikon alkua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)