KUINKA VALOISA TIISTAIAAMU ONKAAN, TUI!

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Kalbergenin autioita katuja piiskasi sade. Sateesta välittämättä nämä kolme herraa etenivät varjoissa. Heillä oli tehtävä suoritettavana.

Herroista keskimmäinen, Grasiel, oli kahta muuta selvästi pidempi, rujo, rupiposkinen entinen KGB-agentti. Kaksi muuta miestä olivat hädintuskin kahdeksantoistavuotiaita pojankloppeja. Grasiel kantoi tummanruskeaa salkkua vasemmassa kädessään ja kirjettä oikeassa. Kirje tosin oli jo tunteja sitten kastunut läpimäräksi.

Samoihin aikoihin läheisessä kahvilassa, läntisen hesburnin tien ja pohjoisen allmynkujan risteyksessä Nancy, hurmaava vaaleaverikkö, pyyhki pöytiä, sillä oli jo aika sulkea konditoria. Vaikka ulkona olikin oikea koiranilma, oli Nancy pukeutunut kauniiseen kesämekkoon, jossa oli punaisia pampuloita valkoisella pohjalla. Hänellä oli sävysävyyn huulipuna ja kynsilakka. Nancy huolehti ulkonäöstään.

Juuri kun Nancy oli laittamassa ovia lukkoon, tuli kolme tummaa hahmoa sisään. He olivat Grasiel, Tom ja Perry. Nancy säpsähti.

Nancy: Hyvät herrat, olin juuri sulkemassa
Grasiel: Ei haittaa, sulje vain. Otamme vain yhdet
Nanvy: Voi kun en voi lukita teitä sisällekään
Grasiel räjähti: NO TARJOILE MEILLE ENSIN HUPAKKO!

Nancy säikähti. Grasiel näytti valtavalta sataviisikymmentäviisi senttisen Nancyn rinnalla. Nancy ei voinut muuta kuin kaataa miehille lasilliset whiskyä. Grasiel, Tom ja Perry istuivat tiskillä vieretysten. Grasiel nosti salkun pöydälle ja puhui miehille.

Grasiel: Laukun sisältö on saatava toimitettua. Kysymyksessä on enemmän kuin tämä toimitus.
Tom: Herra, en ymmärrä. Sehän on vain tav....
Grasiel tarrasi Tomia kurkusta kiinni.
Grasiel: HILJAA! sitä ei sanota ääneen ennen toimitusta.
Tom: Anteeksi herra. En ymmärrä

Grasiel selvitti Tomille asiaa mutta Nancyä ei niin kiinnostanut. Hän luuttusi lattiaa hyvin peloissaan, sillä miehet vaikuttivat uhkaavilta. Noin viidentoista minuutin kuluttua miehet olivat saaneet lasillisensa kumottua ja olivat poistumassa kun Grasiel kääntyi ovella ja kysyi Nancyltä että tietäisikö hän missä tarkalleen on EevaKagelmockelnyckelinpolku 7A22. Nancy nyökkäsi. Kyllä, minä asun siellä. Grasielin tuima ilme herpaantui ja hän kääntyi kohti Nancyä. Grasiel lähti tulemaan kohti Nancyä hyvin määrätietoisesti. Kävellessänsä nosti kätensä ottaakseen povitaskustaan jotain. Nancy säikähti ja perääntyi kunnes seinä tuli vastaan. Hän purskahti itkuun. "Viekää kassa mutta älkää tehkö minulle pahaa". Hän suojasi käsillään kasvojansa. Grasiel Pysähtyi Nancyn eteen, Otti lakin päästään ja avasi takkinsa. Nyt Nancylle paljastui kuka hän oikein oli

Grasiel: Grasiel Gryhons Valtion postikonttorista hyvää iltaa. Minulla on toimitus teille hyvä neiti. Olen pahoillani poikkeuksellisesta toimitusajasta mutta yrityksellämme on tapana hoitaa asiat kerralla loppuun

Samalla Grasiel kaivoi kirjeen povitaskustaan ja ojensi sen Nancylle.

Grasiel: Postia teille Nancy Nomic. Olen Postikonttorin puolesta pahoillani poikkeuksellisen pitkäksi venyneestä toimitusajasta. Leiman mukaan Kirje on lähetetty 21.12.1986.

Nancy oli ollut silloin kuusi vuotias. Hänen isänsä oli töissä laivalla eikä ollut lainkaan poikkeuksellista että isää ei jouluna nähty kotona. Kirje oli häneltä. Se oli isän viimeinen matka. Hän oli saanut sairaskohtauksen laivalla ja menehtynyt.

Grasiel avasi edelleen salkkunsa. Teille on vielä toinenkin lähetys. Päiväys 29.1.1987. Lähettäjänä näyttäisi olevan Valtion pankki. Nancy avasi paketin ja se sisälsi nipun seteleitä, Paksun nipun seteleitä, sekä lyhyen viestin.



22.1.1987
Lockfraud

Hyvä Nancy Nomic.
Isänne oli pyytänyt pankkiamme lähettämään säästönsä
sinulle siinä tapauksessa ett hänelle sattuisi jotain.
Olemme pahoillamme isänne puolesta mutta kuten hän
asian ilmaisi,

En minä kauas lähtisi.
Ihan lähelle jäisin,
ihan siihen sydämeen,
Keskelle rintaasi.

Tässä kuitenkin Isänne Father Nomicin säästötili käteisenä
Täsmälleen Seitsemänkymmentäyhdeksäntuhatta Englannin puntaa.

Mikäli haluat voit tuoda rahat meille säilöön

Smith Genom
Valtion pankkikonttorin sihteeri

Nancy puhkesi kyyneliin. Grasiel toivotti hyvää jatkoa ja poistui miehinensä takaisin sateeseen. Vaan ei Nancy enään nähnyt sadetta. Hänelle paistoi aurinko, rakas isällinen aurinko, jonka luuli hiipuneen kaksikymmentä vuotta sitten.