torstaina, elokuuta 17, 2006

HYVÄÄ TORSTAITA ALMA

Sydämen tykytys tuntui kirkonkellolta rinnassa, portaita oli jäljellä vielä yhdeksäntoista kerrosta. Vanhat talot olivat niitä pahimpia, ajattelivat muut. Jacob oli eri maata. Hän pelasi jalksapalloa liigassa ja piti rappujuoksusta. Aamun aikaisina tunteina hän juoksi puerto Pollon vanhan kaupungin kaikki talot läpi ja jakoi aamun lehden.

Rakkaudesta elämään hän jaksoi hymyillä vastaantuleville ja olikin pieni paikallinen kuuluisuus. Jacob oli reippaudestaan huolimatta köyhä. Ei kaikki Argentiinalaiset jalkapalloilijat miljonäärejä ole.

Joka kerta hän osti yhden rivin lottoa toivoen parasta. Vaikka hänellä oli katto pään päällä ja ruokaa kaapissa. Joutui hän paiskimaan töitä rajusti saadakseen kaikki laskut maksettua.

Sunnuntaiaamuna Jasob, tapansa mukaan, käveli sataman kioskille ostamaan kupin kahvia ja tarkastuttamaan lottonsa. Jacob tuli tiskille ja antoi kupongin myyjälle. Samalla sanoi ottavansa kupin kahvia. Jacobin mukaan kubongilla pitäisi olla pieni voitto ja sanoi että ota kahvi siitä. Hän luki samalla uutta tiedelehteä jossa kerrottiin polymeeritekokuitusydämestä. Jacobia kiinnosti moiset asiat. Hän syventyi artikkeliin ja oli lumoutunut tekstiin:"kolmenkymmenen vuoden päästä pystymme printtaamaan ihmisestä kaiken muun paitsi aivot. Ne täytyy kasvattaa polymeerirungolle". Jacob oli aivan haltioitunut. Myyjä keskeytti hänet. Anteeksi Jacob. En pysty ottamaan kahvia tästä kupongista. Jacob huokaisi, voi että, heitä se sitten roskiin. Myyjä sanoi, Talo tarjoaa kahvin. Jacobille nousi hymy kasvoille Kiito José olet kiltti ihminen. José hymyili. Vielä olisi yksi asia. Jacob, No? José nosti kupongin. Tässä olisi kaikki numerot oikein. Voitit päävoiton. 22 miljoonaa dollaria. Jacobilt tippui kahvikuppi kädestä. Hän ei ollut uskoa todeksi asiaa.
Kaksikymmentäkaksi miljoonaa dollaria. Hän pystyisi tekemään mitä tahansa.

José, olet ihana mies! Jacob nappasi kupongin ja juoksi pankkiin. He lunastivat kupongin ja maksoivat Jacobin tilille kaksikymmentäkaksi miljoonaa doillaria. Jacob oli iloinen. Hän tahtoi tehdä hyvän työn. Hän meni ja osti kioskin. José ei tiennyt asiasta mitään kun Jacob tuli takaisin. Hän sanoi Josélle. Heii, José, oletko tyytyväinen palkkaasi? José siihen, Voi Jacob, tietäisitkin kuinka huono se on. Perheeni selviää juuri ja juuri. Jacob sanoi. Selvä. Olet erotettu. Saat potkut. Tule pois sieltä tiskin takaata. Et ole enään töissä tässä kioskissa. Ostin tämän. José oli aivna hämillään. Astui tiskin takaa pois ja kysyi. Jacob, mitä meinaat. Ajattele lapsiani. Jacob siihen, niin ajattelenkin. Mutta José rakas, ymmärräthän sinä ette voi olla töissä kioskissa, jonka omistat. José oli aivan sekaisin, Mitä tarkoitat. Jacob ojensi kioskin omistuskirjat Jacobille. Ole hyvä. Se on sinun. Kiitos. Jacob juoksi pois ennenkuin José ehti sanoa mitään.

Jacobille tuli hyvä mieli. Hän teki samoin jokaiselle rannan liikkeelle. Osti ne ja antoi työntekijöille. Hän oli oikea hyväntekijä. Hän teki niin kunnes rahat loppuivat. Hän oli taas köyhä mutta onnellinen.

Tuli Tiistai ja Jacob juoksi portaita ylös, tuntui etteivät ne loppuisi ikinä. Hän nautti siitä.

lOPPU

jES. Mun työviikko loppuu tähän, tai siis tää työviikko, huomenna ja lauantaina sitten toista työtä. Että tsillätslailla.

3 kommenttia:

sivuaskel kirjoitti...

Ymmärsinkö oikein että lupaamaasi uutta ylläriä ei tulekaan 11-15-henkilöille?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää torstaita Antti ja kiitos tarinasta - "köyhä mutta onnellinen" ei kuulosta ollenkaan huonolta elämältä :)

Antti kirjoitti...

Sivuaskel: Voi että! Tottakai saatte yllärit! Siitä ei ole epäilystäkään!

Otin vain huomisen töistä lomaa...

Hyvää torstaita sinullekin alma :)

Köyhä ja onnellinen on hyvä olla. Itse olen.