Tuntuuko että aika vain häviää jonnekin? Viikot vierivät menneisyyteen alati kiihtyvällä tahdilla. Pysähdy hetkeksi ja ajattele meidän rakkaita pieniä ystäviämme, koiria.
Jokainen meidän:
-Tunti, vastaa koiralle yhtä työpäiväämme
-päivä, on koiralle kuin viikko
-kaksikymmentäviisi päivää vastaa koiralle puolta vuotta.
Ajateltuani ja tajuttuani tämän. Oma aikani ei kuljekaan enään niin lujaa. Osaan taas pysähtyä hetkeen ja nauttia siitä. Nähdä sen kauneus.
Näetkö. My istuu penkillä. Rinnukset täynnä ylpeyttä kun äiti kehuu kuinka hienosti My osaa istua paikalla. Ja Isi ottaa kuvaa. Koko maailma on keskittynyt Nyt ja juuri Myn erinomaisuuteen. Se on ansainnut hetkensä. Ihana koira
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti